Mika
Viime aikoina on tullut kuvattua erilaista luontokuvaa: "ei esittävää". On tullut mukavia kuvia ja varsinkin vaihtelua. Olen katsonut viime aikoina paljon kuvia ja tuntuu, että samanlaisia kuvia on kaikkipaikat täysi. Harva ns. pönötys tai perusmaisema jaksaa innostaa.
Oma maku ja kuvaustyyli tuntuu löytyneen kesän ja syksyn aikana. Tai ainakin tiedän paremmin kuin ennen millaisista kuvista pidän ja millaisia haluan ottaa. Voihan se myös olla, että tämä on yksi vaihe oman kuvaustyylin etsimisessä.
Välillä miettin, että miksi valokuvaan. Kaikki on jo kuvattu, vaikea keksiä luontokuvauksesta jotain uutta. Omat kuvat ovat niin henkilökohtaisia, niihin liittyy paljon muutakin kuin, että se on pelkkä kuva.
En tiedä ymmärtääkö sitä jos ei valokuvaa. Asia on varmaan samanlainen jos maalaisi, vaikka maalaat niitä samoja asetelmia tai maisemia, niin niihin on antanut jotain itsestään, tehnyt työtä niiden eteen. Lopputulosta ei pysty katsomaan ulkopuolisen silmin.
Unohdetaan kikkailu ja palataan perusasioihin. Kuva on edelleen samalta retkeltä kahden edellisen kanssa, mutta tämä on mielestäni aika perusmaisemaa. Kuvassa on kumminkin jotain, etten sitä roskiin laittanut. Ehkä mukava heijastuma tai tuo yksi puu, tuo kuvaan jotain mielenkiintoa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti