Nipsu
Kamera on tiivisti asunut laukussaan. Lienekö jo siinä uskossa, että olen sen jo kokonaan unohtanut. Yhtenä aamuna sain inspiksen lähteä tarpomaan tuo unhoitettu kapine kaulassa roikkuen. Suuntasin lähellä olevalle maankaato paikalle. Siellä nököttikin yksinäinen kauhakuormaaja lumen alle hautautuneena. Heti iski ajatus: "Luonto pysäytti tuhotyöt."
Ei kun ideaa toteuttamaan. Hetken ympyrää pyörittyäni totesin, että siinä se hyvä hetki sitten oli. Ajatuksen tasolla. Ei vain irronnut enempää. Valoa olisin kaivannut. Ja pitkää putkea tai laajista ja jalustaa. Eikä tietenkään mitään noista saatavilla. Lumisade oli kylläkin komean sankka ja maisema kauniin utuinen, vaan tuo jalusta.... Se puuttuva jalusta.
No, tässä sitten tuolta onnettomalta reissulta onnistunein kuva. Huom: onnistunein, ei onnistunut. Eihän tuossa ole mitään jujua. Vaan onpahan todistusaineistoa siitä, että tuo inspis on todella hukassa tällä hetkellä. Ajatukset pyörii Neidin hoidoissa ja tilanteessa. Yleensä kamera kaulassa nuo ajatukset saa painettua hetken unholaan ja kuvaus vie mennessään. Mutta ne painavat liiankin kanssa aina takaisin etualalle.
Oma mielenkiintoni alkaa myös kallistua enemmän ja enemmän pois luontokuvauksesta. Minulla on tarve tallentaa tunnelmallisia hetkiä kameralle. Oli se tunnelma sitten kaihoisa, surullinen, iloinen tai kaunis. Toki näitä hetkiä on myös luonnossa, vaan nyt kaipaan kuviin ihmisiä tai ajatuksia ja tunteita herättäviä rakennuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti