perjantai 13. tammikuuta 2012
Haaveilua.
Mika
Usein mulle käy niin, että kun valokuvaaminen jää vähemmälle niin tulee pyörittyä internetin valokuvaus foorumeilla.
Nyt tuntuu olevan hiljaista muillakin kun mulla. Oonkin sitten haaveillut kamera kalustosta. Täyskennoista olen pitkää miettinyt ja seuraava runko varmasti täyskennoinen onkin?
Oikeastaan ainut vaihtoehto siihen on 5D, nyt siitä odotellaan kovasti kolmatta mallia. Tuon 5D mark 3:sen hinta tosin on sen verran kova ettei itsellä taida olla siihen mahdollisuutta?
Mielessä onkin mark 2:nen käytettynä, no tota ehtii miettimään kunhan tuo uusin malli ilmestyy kauppoihin.
Pitkään on ollut sellainen olo etten mitään uutta kameralaukkuun tarvi. Ei ole enää kun huomasin että mun lempiputkesta (sigma 180mm macro 3,5)tulee uusi versio!
Tai samaa uudessa versiossa ei ole kuin polttoväli. Aukko on päivitetty 2.8 ja pistetty vakaaja mukaan. Kun en tykkää jalustan kanssa sähläämisestä niin toi olis pakko saada!
Jalustan käyttö on jotenkin tosi kankeaa, otan sen esiin oikeastaan vain pakosta ja silloinkin kiroilun kera. Kun se oikea kuvakulma on milleistä kiinni on jalustan käyttö todella aikaa vievää ja hankalaa.
Kauppoihin tuo putki ei ole vielä saapunut, eikä hintaa julkistettu. Itse veikkailisin sen jäävän vähän yli tuhannen euron, maksimissaan puoltoista.
Ton kun laukkuun saisi niin turhan pantiksi jäisi Canonin 100mm macro 2,8 ja vanha sigma 180mm macro 3,5.
Noi myyntiin ja säästämään, niin olis se keväällä mukava vuokkoja tähtäillä :)
Eli jos joku on macroa vaille niin multa voi kysellä. Tosin tosta sigmasta en luovu ennenkuin uusi on päässyt kotiin :)
Kuvaa voi ihailla tällä ketaa tuolta.
http://www.sigmaphoto.com/shop/apo-macro-180mm-f28-ex-dg-os-hsm
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti