tiistai 4. syyskuuta 2012

Kohti uusia seikkailuja.


Mika


Vakuutusyhtiöstä tuli viimein postia, haluavat kameran korjauskustannusarvion.
Vähän odottelinkin, että haluavat tuon arvion. Soittelin yhteen kamera liikkeeseen ja kyselin saisko sen heiltä vai vienkö JAS:sille? Vastaus, että parempi viedä JAS:sille. Siellä ainakin tietävät mitä  korjaus tulee maksamaan vai kannattaako korjata ollenkaan?

Keräilin kamera romut kasaan, kun huomenna on menoa keskustaan päin. Heitän sitten samalla kameran arvioon. Akkukahva ja akut oli irti kamerasta, pistin ne kiinni ja mukaan. (akusta saattaisi olla hyötyä?) Virta päälle, jostain syystä ajattelin kokeilla vielä kameraa? Ja sehän TOIMII!

Vähän tyhmä olo tuli....olin jo asennoitunut saamaan uuden rungon. Pitäiskö upottaa 50D yöksi ämpäriin ja kiikuttaa sitten JAS:sille?
No toisaalta mietin uutta runkoa jo ennen upotusta. Rahatilannetta olisi helpottanut muutama satanen tosta 50:sestä. Toisaalta haluan myös pitää kroppi rungon macroilua ja telepäätä varten, tosin taloudesta löytyy 7D. Mutta onpahan vararunko, sitähän saattaa joskus vaikka tarvita ;)

Vähän ihmettelinkin, että kamera tosta sukelluksesta hajosi. Kun sain kameran ylös koskesta, irrotettuani akut ja objektiivin niin vettä ei ollut päässyt kameran sisään. Objektiivin kierteissä oli vähän kosteutta ja akut olivat kuin hikoilleet vähän. Kamerahan on pöly tiivis joten kovin nopeasti ei tonne vettä pääse. Mun akkukahva löystyy itsestään ja luulenkin, että sitä kautta vettä vähän kameran pääsi. Onneksi (tai epäonneksi) oli sää suojattu runko.




Pistetään mukaan vielä yksi kuva "puukujalta"
Seuraavaan postaukseen ehkä tuoreita kuvia Porkkalanniemestä tai Torronsuolta? Vähän on vielä auki mihin sunnuntaina lähdetään?

Niin ja Näpäyksiä on saanut suurta tunnustusta :) Kiitos siitä Poikkeamalle joka kuvasi plogia näin: aika uusi löytöni, jossa on kauniita valokuvia
Tarkoitus olisi jakaa tunnustusta eteen päin. En vaan juurikaan blogeja lue, joten tehtävä on aika mahdoton.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti